Hei vaan kaikille tai ainakin teille harvoille, jotka ovat jostain kumman syystä eksyneet lukemaan sinkkuelämän vuodatuksiani. Viime postauksesta onkin jo pitkä aika. Mutta täälläpä olen jälleen, juuri kesäloman aloittaneena ja valmiina elämään kesän 2010.

Kesä vaatii uudistumista. Samalla kun luonto puhkeaa kukkaan, tulee itsellekin pakollinen tarve muuttua jollain tavoin. Itselläni moista muutostarvetta on podettu jo useamman kuukauden verran. Tässä hieman esimerkkejä:

1. Käy kampaajalla ja hanki itsellesi uusi, täysin entisestä poikkeava hiustyyli.

No joo, kävisin jos uskaltaisin. Ongelmana on vaan se, että olen kovin kiintynyt tähän pitkä tukka & otsis-tyyliin, jota olen päässäni kantanut melkein koko elämäni ajan. NO VOI HELKKARI, VAIHTAISIT JO LOOKKIA!, on luultavasti teidän ajatuksenne. Nyt tarvitsisin jostain vain hieman rohkeutta repäistä ja ajaa pääni vaikka muliksi. Ehkä pelkään muiden mielipiteitä tästä mahdollisesta muodonmuutoksesta, vaikka kovasti yritänkin esittää, ettei muiden sana paina pennin vertaa. No mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä, ehkä sitten jossain vaiheessa.

2. Pudota 5kg painoa!

Ah, tämä kun onnistuisi niin elämä olisi nannaa. Harmi vaan, että aina kun tarmokkaasti päätän ryhtyä laihduttamaan, kummalliset suklaakakkuihin, sipseihin ja karkkeihin liittyvät mielihalut alkavat jyllätä päässäni entistä enemmän. Senhän arvaa, että siinä vaiheessa peli on jo menetetty. Laihduttamisessa on tosin myös huonoja puolia, kuten mm. se, että läski ja rasva lähtevät ensimmäisenä aivan vääristä paikoista. Minulla tässä tapauksessa rintavarustuksesta. Pienistä rinnoistani jää jäljelle pelkät paistetut kananmunat, jos laihdun tuon tavoitteelliset 5 kiloa. Inte kiva.

3. Siivoa vaatekaappi.

Tämän projektin aloitin tänään. Vaatekaappini on räjähtämispisteessä ja jos kaappiin tungetaan yksikin uusi vaatekappale, vaikkapa vain pieni minihamonen, niin se räjähtää silmille. Siksipä reippaana tyttönä kävin eilen varaamassa kirpparipöydän (ensimmäistä kertaa elämässäni!!) ja tänään kokosin lattialle ison läjän vaatteita, joille ei ole enää sijaa elämässäni. Kaikenlaista retkua sitä löytyikin kaapin pohjalta. Järkyttävän rumia tunikoita, paitoja ja housuja. Kai ne ovat sitten joskus silmääni miellyttäneet, kun ovat vaatekaappiini asti päätyneet.

4. Hanki uusia vaatteita, laukkuja, kenkiä, koruja, ym. vastaavaa, jotka tekevät sinut iloiseksi.

Kun kaappi on siivottu, alkaa luonnollisesti sen uudelleenasuttaminen. Kipin kapin siis kauppaan ostamaan kaikkea kivaa, kaikkea sellaista, mikä tekee itsevarman ja seksikkään olon, kun lähtee kesäiltoina terassille ottamaan yhden...tai kaksi. Naisella ei voi koskaan olla mitään liikaa.

5. Keskity kunnollisiin miehiin.

Tämä on tärkein kohta ehdottomasti ja aion tolkuttaa sitä itselleni koko loppukesän ajan. Ei enää miehiä, jotka ovat lapsellisia ja suuttuvat joka asiasta. Ei enää miehiä, jotka eivät voi tehdä mitään ilman paria rohkaisuryyppyä. Ei enää miehiä, jotka pitävät sinua naurunalaisena. Ei enää miehiä, jotka lemppaavat sinut rintojesi koon vuoksi. Ei enää miehiä, jotka pettävät. Milloin me naiset opimme sen, että se tylsältä vaikuttava tyyppi voi olla se kaikista turvallisin ja paras vaihtoehto?

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta tuossa nuo tärkeimmät.

Palaillaan taas!

 

Sinkkutyttöä ei ikävä kyllä onnistanut tänä uutena vuotena. Vuosi vaihtui vailla kaksilahkeista, mutta onneksi vierellä oli sentään yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni.

Ilta alkoi mukavasti perunasalaatin, sipsien, makeisten, nakkien (niin siis niiden ihan OIKEIDEN, syötävien nakkien), patongin (ei sen patongin, miksi te sitä luulette) ja alkoholin nauttimisella. Jo muutaman päivän ajan olin laskenut leikkiä siitä, kuinka me vanhapiika-raukat vietämme oikein railakkaan vuoden vaihtumisen juhlan. Kuitenkin kesken ruokailun ystäväni ilmoitti, että hän ns. tapailee erästä. Eli se siitä. Pyysin anteeksi vanhapiika-vitsejäni ja päätin alistua ajatukseen siitä, että ainoa nakki, mitä minä tulisin popsimaan, olisi peräisin kaupan hyllyltä.

Olen kuitenkin iloinen ystäväni puolesta. Hän ansaitsee onnen.

Ruoat syöneenä, perseet levinneenä ja pömppömahaisina taivalsimme kaupungin yöelämää kohti. Minulla oli harvinaisen itsevarma olo: tänään löytäisin unelmieni prinssin. Ikinä ei pitäisi odottaa liikoja. Saavuimme baariin vähän ennen h-hetkeä (klo.24.oo) vain huomataksemme, että paikka on täynnä kakaroita. Meno oli hirmuinen: pikkuruisiin tuubitoppeihin sonnustautuneet Britney Spears-kopiot olivat jo täydessä vauhdissa, eli toisin sanoen viiltelemässä itseään isän pankkikortilla ja itkemässä yksinäisyyttään jonkun Karjala-lippistä pitävän iki-amiksen sylissä, jonka odotusta uhkuvasta ilmeestä oli selvästi luettavissa: "Oujee, tänään tulee pesää." Päätimme kuitenkin rohkeina tyttöinä alistua viettämään koko ajan lähenevän vuoden vaihtumisen tässä helvetillisessä lastentarhassa. Klo. 24.oo vuosi 2009 vaihtui vuoteen 2010 ja kilistelimme drinksujamme sen kunniaksi. Tanssilattialla oli ahdasta, teiniharakat tönivät ja läski tummui Lady GaGan Bad Romance-biisin tahdissa. Klo. 02.15 päätimme ystäväni kanssa olevamme liian arvokkaita moiseen ryöpytykseen ja poistuimme paikalta. Koska meidän molempien pankkitilit ovat viime aikoina osoittaneet olevansa suuressa ahdingossa, päätimme kävellä kotiin saakka. Taksilla ajaminen on muutenkin niin epämiellyttävää. Ensinnäkin kaikkien taksikuskien mielipuuhaa on jäädä munimaan liikennevaloihin, vaikka valo on vaihtunut jo ajat sitten vihreäksi ja mittariin on ehtinyt ropista 0,60€ lisää. Yleensä he ajelevat ihmeellisiä reittejä kohti asiakkaan toivomaa päämäärää ja tuo "ihmeellinen reitti" tuo mukavasti pari euroa lisää mittariin. Lopulta asiakkaan päästessä kotipihaan, näyttää mittari sellaisia lukemia, että tekisi mieli vain mulkaista kuskia ja poistua autosta vähin äänin. Kun kyyti on maksettu, ovi paiskattu kiinni ja lähdetty kävelemään kohti kotiovea, voi oikein aistia sen, kuinka taksimiehen katse on nauliutunut asiakkaan kaikkoavaan takamukseen. Miksi muutenkaan kuski jäisi niin pitkäksi aikaa istuskelemaan autoon tyhjänpantiksi, onhan hänellä sentään seuraava uhri, jolta kyniä omaisuus.

Miksi taksilla ajelu on niin kallista? Silläkin rahalla voisi ostaa vaikka uuden laukun.

Pääsin kuitenkin turvallisesti kotiin. Ketään ei tullut vastaan, mutta mikäli joku minut näki, näytti matkantekoni varmasti vainoharhaisen pikkulinnun liikehdinnältä. Koko ajan piti vilkuilla olan yli ja muutaman kerran olin jo näkevinäni jonkun miehen loikkaavan pusikosta valmiina osoittamaan ylivertaisen sukupuolensa mahdin. (Toiveajattelua: vai että muka minun eteeni ilmestyisi tyhjästä mies... )

Joka tapauksessa: HYVÄÄ ALKANUTTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE SINKKUTYTÖILLE! Niin...ja miksei myös niille pariutuneille.....ehkä.

Näin joulun jälkeen maittaa roskaruoka. Kinkku, laatikot ja puuro pursuavat korvista ulos ja on aika kasvattaa massaa Hesburgerin tarjoamilla herkuilla. Kullan kanssa on ihanaa varata pöytä hienosta ravintolasta ja mennä sinne syömään, vaikka se sitten laihduttaisi rahapussin anorektiseen kuntoon. Mikä onkaan romanttisempaa, kuin istua jossain pimeässä nurkassa sydänkäpysensä kanssa ja maistella ruokia toistensa ruokailuvälineillä? (Keksin paljonkin ihanampia asioita tässä maailmassa, mutta kyllä moinen silti kelpaisi minullekin.) Tällaista onnellista ruokarituaalia en kuitenkaan päässyt tänään kokemaan.

Minä, Sinkkutyttö, menin tänään isäni kanssa syömään paikalliseen ABC:hen. Isäni tilatessa suht normaalin kokoisen broileri-ateriansa, minä taas päädyin makkarapannuun, oikein rasvaiseen, epäseksikkääseen, epänaiselliseen, rekkamiehen vaihtoehtoon. Lohkoperunoita, makkaraa, paistettu kananmuna, punajuurta, pekonia ja suolakurkkua. Lihoin kymmenen kiloa jo siinä vaiheessa kun tarjoilija kiikutti ateriat pöytään. No mitäpä minä stressaamaan lihomisesta, kun olen sinkku. Ei kukaan odota minun näyttävän hyvältä punaisessa pitsialusasussa. Muutamia silmäyksiä sain viereisen pöydän herroilta, mutta ehkäpä hekin katsoivat minua vain säälivästi...luultavasti juuri sen makkarapannun vuoksi.

 

 

 

Tästä se todellakin alkaa: Sinkkutytön päiväkirja!

Tässä viime aikoina on mieltäni todellakin alkanut askarruttaa eräs asia: miksi kaikki ympärilläni alkavat pariutua?
Vastahan meitä oli iloinen(?) sinkkujoukko viilettämässä pitkin kaupunkia ja tutkiskelemassa yöelämän tarjontaa. Mihin se kaikki jäi? Nykyään kaikki nyhjäävät oman kultansa kainalossa.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa tämä hyvää vauhtia lähestyvä vuoden vaihtuminen. Minä, reipas sinkkutyttö, olen saanut selata kännykkäni yhteystiedot läpi ja nostaa sieltä esille kaikki potentiaaliset ystävät/kaverit/tutut/puolitutut/siedettävät ihmiset, joiden kanssa voisin edes hitusen verran kuvitella juhlivani vuoteen 2010 siirtymistä. Huonolta näyttää. Kun ennen keskustelimme uuden vuoden juhlimisen suunnitelmista, oli yhden sun toisen vastaus: VEDÄN PERSEET OLALLE NIIN PAHASTI, ETTÄ LÖYDÄN ITSENI AAMULLA KAUPUNGIN PAHAMAINEISIMMALTA SEUDULTA ALUSHOUSUT PÄÄSSÄNI. Nykyään vastaus samaiseen kysymykseen on: Me aateltiin Pertin kanssa olla ihan kaksistaan meillä, juoda vähän kuohuviiniä ja mennä ajoissa "nukkumaan".
No kyllä kelpaisi minullekin.

Onko luonnonlaki, että sinkut jäävät heitteille siinä vaiheessa, kun heidän pariutuneet ystävänsä alkavat viettää ihastuttavan idyllistä elämää parisuhteen paratiisissa? En teistä tiedä, mutta omalla kohdallani näin on valitettavasti käynyt.

Pariutuneiden harmoniaa uhkuvaa yhteiseloa ei pidä kapisen sinkun lähteä rikkomaan. Tulee vain kaikille paha mieli. En sitten tiedä, onko tämäkin vain omaa tyhmää kuvitelmaani. Joka tapauksessa tunnen, että häiritsen seurustelevaa ystävääni, mikäli soittelen hänelle ja ehdotan tapaamista. Jos tämä seurusteleva ystävä sitten lopulta kuitenkin nöyrtyy tapaamaan surkeaa sinkkuystäväänsä, vilkuilee hän koko ajan kelloa ja odottaa kuola suupielestä valuen, milloin pääsee taas rakkaan hanimussukkansa viereen. Hän esittää, että hänellä on hauskaa sinkkuystävänsä kanssa, vaikka oikeasti hän olisi mielummin jossain muualla. Ja sitten se kaikista ärsyttävin asia: kun seurusteleva ystävä ja sinkkuystävä pitkästä aikaa tapaavat ja heillä on menossa henkevä kuulumisten vaihtaminen, seurustelevan ystävän kännykkä aloittaa yht'äkkiä surkean piipityksen, joka kertoo siitä, miten parisuhteen toinen osapuoli odottaa malttamattomana kotona. Seurusteleva ystävä vetoaa huonoon oloonsa ja poistuu sinkkuystävänsä luota ennen kuin tämä on ehtinyt edes avata suutaan. Se siitä ystävyydestä.

Ehkä tämä johdannon tapainen hiukan valaisee sitä, mitä tuleman pitää. Joskus menee hyvin, joskus huonosti, mutta tällä hetkellä ei voi muuta sanoa kuin:

Kyllä on Sinkkutytön elämä vaikeaa.